Tiedote 5.7.2010
Uudet oppilaat
Uusien oppilaiden ilmoittautuminen on alkanut tänään. Uusia oppilaita otetaan ensisijaisesti lukujärjestyksessä keltaisella merkittyihin ryhmiin, mutta myös muihin ryhmiin, joissa on tilaa.
Oppilaspaikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Oppilaspaikan saaneet saavat elokuun puolen välin jälkeen kirjeen ja laskun postitse kotiin. Mikäli toivottu ryhmä on täynnä tai se ei vaikuta lapselle sopivalta otamme yhteyttä sähköpostilla tai puhelimitse.
Vanhat oppilaat
Vanhat Arkkilaiset saavat tuttuun tapaan kirjeen ja laskun postitse kotiin. Kirjeet postitetaan viikolla 27. Kirjeestä selviää, mihin ryhmään oppilas on sijoitettu. Mikäli ryhmä ei sovi, voi sitä toki myös vaihtaa ottamalla yhteyttä toimistoon 9.8.2010 alkaen.
Vanhat opetusryhmät pyritään pitämään samoina ja samalla paikalla, mutta joitain ryhmiä joudutaan myös lopettamaan tai yhdistämään lasten siirryttyä uuteen ryhmään täytettyään 7 tai 10 vuotta sekä oppilaiden lopettamisten myötä. Siirrämme automaattisesti 7 vuotta täyttäneet / täyttävät arkkitehtuurin perusopetuksen ryhmiin ja 10 vuotta täyttäneet / täyttävät vanhempien ryhmiin. Pitkään Arkissa opiskelleet siirrämme iästä riippuen joko arkkitehtuurin perusopetus 4-6 ryhmiin Kaapelitehtaalle tai syventävien opintojen ryhmiin. Ryhmäjaossa olemme pyrkineet huomioimaan lapsen iän ja aloitusvuoden Arkissa. Mikäli ryhmässä olemiseen vaikuttavat ystävät tai sisarukset, voidaan ryhmää vaihtaa toiveiden mukaisesti.
Jos et saa kirjettä...
Vanhojen oppilaiden tuli ilmoittaa opintojen jatkamisesta tai päättämisestä 15.6.2010 mennessä. Kaikilta emme kuitenkaan saaneet mitään tietoa useista pyynnöistä huolimatta, joten heidät on merkitty lopettaneiksi oppilasrekisterissä. Mikäli haluat jatkaa opintojasi Arkissa, mutta et saa kirjettä heinäkuun aikana, tulisi sinun ottaa yhteyttä toimistoon 9.8.2010 alkavalla viikolla oppilaspaikan palauttamiseksi.