Opetus

Arkissa tehdään kaikenlaisia ja kokoisia rakennelmia eri materiaaleista, piirretään ja suunnitellaan, tehdään pienoismalleja, tutkitaan mm. valoa, varjoa ja värejä, sekä tehdään tutustumiskäyntejä mielenkiintoisiin näyttelyihin ja taloihin.Työskentelyn pääpaino on aktiivisessa, omakohtaisessa kokeilemisessa ja kolmiulotteisessa rakentelussa. Tärkeintä työskentelyssä on itse oppimisprosessi; tekemisen ilo ja keksimisen riemu, oikeita ja vääriä vastauksia ei ole, on yhtä paljon erilaisia näkökulmia kuin on tekijöitäkin.

Opetukseen voi tulla mukaan kaiken ikäisenä. Oppilaat hyväksytään mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Uudet kurssit alkavat tammi- ja syyskuussa.

Opetusta annetaan 10-12 oppilaan ryhmissä, jotka kokoontuvat kerran viikossa. Opetus on tavoitteellista ja vuodesta toiseen etenevää. Aloittaminen tapahtuu 7-14 vuotiaiden kohdalla perusopetus 1 ryhmästä ja jatkuu seuraavana vuonna perusopetus 2 ryhmällä jne. 4-6 -vuotiaat aloittavat valmentavista opinnoista. Valmentavat opinnot sisältävät 40 opetustuntia /lukuvuosi, perusopinnot sisältävät 60 opetustuntia /lukuvuosi ja syventävät opinnot 120 h/lukuvuosi. Oppilaat saavat opinnoistaan todistuksen. Opintokirjaan merkitään suoritetut kurssit ja niiden laajuus.

Rakentamisen riemua Arkissa

4-6 -vuotiaat tutustuvat arkkitehtuurin osa-alueisiin ja lähiympäristöön vanhempi-lapsi ryhmissä mielikuvituksellisten rakenteluprojektien ja kolmiulotteisten kokeilujen avulla. Luovuudelle ei aseteta rajoja, ja yleensä tuloksena onkin mitä ihmeellisimpiä suunnitelmia ja ennennäkemättömiä rakennelmia.

Kouluikäisten ryhmissä tutustutaan niinikään elämyksellisesti itse rakentelemalla ja suunnittelemalla rakennetun ympäristön osatekijöihin. Teemat vaihtelevat geometristen muotojen tutkimisesta ympäristötekijöihin, sisustukseen ja kaupunkisuunnitteluun. Oma piha, lähiympäristö ja koulun lähipiiri kiinnostaa ja puhututtaa. Myös tulevaisuuden kaupunki on lapsia ja nuoria kiehtova aihe ja kaupunkifantasiat ovat tuttuja monista seikkailuelokuvista ja sarjakuvista. Jokaisella meistä on lisäksi omakohtaisia kokemuksia elämisestä ja liikkumisesta omassa kaupungissa.

Arkissa lasten ja nuorten kanssa arkkitehtuuriin liittyvistä asioista keskustellaan yhdessä ja tutkitaan asioita kolmiulotteisesti. Tuloksena syntyy uskomattomia pienoismallirakennelmia! Lasten luontaista mielikuvitusta ja luovuutta tuetaan pedagogisin keinoin. Eläytymällä unelmiin opitaan myös todellisuudesta!

        






___________________


LASTEN ARKKITEHTUURIKARTTA

C My City!

____________________________

Our Cities
- Barcelona, Helsinki, Tokio

Our Cities -blogi

 



Creating the Future -julkaisu
Creating the Future publication